UutisetBB-88:n A-tytöt voittivat kotikentällä17.01.2012 BB-88:n A-tytöt pelasivat salibandyn Kaakkois-Suomen tyttöjen 1. divariturnauksen kotikentällään 14.1. Vastassa olivat jyväskyläläinen Happee ja Kuopion SB Welhot. Happee on sarjassa toisena ja BB-88 kolmantena. Sarjan avausottelussa Happee voitti maalilla mutta nyt oli sysmäläistyttöjen vuoro napata niukka 5-4 voitto. Welhot kukistettiin hyvällä pelillä selkein lukemin 7-1. Happee-peli oli molemmille tärkeä. Kotijoukkueella oli käytännössä pakkovoiton paikka jatkaakseen vielä taistelua kahden parhaan joukkoon ja karsintaan pääsystä. Happeekin oli haalinut mukaan parhaan kokoonpanonsa, mukana oli neljä Happee-naisten liigaringissä pelaavaa. Tämä sai aikaan sen, että pallollinen hallinta oli vierailijoilla, ainakin alkupuolella. Lisänä oli myös BB:n tytöillä pientä jännitystä. Happee meni pelissä 2-0 johtoon erien alkuun tulleilla maaleilla. Hiukan ennen ottelun puolta väliä Laura Kemppi laukoi pakin paikalta kavennuksen. Kolmennessa erässä tapahtui paljon. Kotijoukkue uskoi itseensä ja tehot löytyivätkin. Katri Virtanen tasoitti ja kohta perään Happee otti kaksoisjäähyt, toinen tuli selkeästä protestoinnista. Ylivoimalla Anu Raatevaara laukoi BB:n johtoon. Ajassa 38.34 hän teki 4-2 johdon kotijoukkueelle. Aivan lopussa tapahtui vielä paljon. Katri Virtanen karkasi tekemään jo lukemat 5-2, mutta Happee onnistui kaventamaan ilman maalivahtia ja BB:n jäähyn auttamana pelin 5-4 lukemiin. Pelin loppu ei ollut onnistunut kotijoukkueelta, tiukka paikka sai hieman paniikkia aikaan, mutta siitä selvittiin. Happee sai loppusekunneiksi ikävän hässäkän maalin eteen, puolustus ja hienosti pelannut maalivahti Hanna Kemppi kuitenkin kestivät. Näin pettyi Happee pahasti. BB osoitti, että kuvia ei kannata kumarrella, eikä liigastatusta pelätä. Maalit ratkaisevat ja Happeen runsaammista paikoista huolimatta sysmäläiset tekivät niitä enemmän. Ottelun hahmoja jo mainittujen lisäksi oli kolme maalia syöttänyt Seidi Uurainen. Welhoille kärsittiin edellisessä turnauksessa yllätystappio kuopiolaismaalivahdin otettua lähes kaiken kiinni. Nyt otti BB selvän hallinnan ja pelasi rauhallista ja järkevää peliä. Tehojakin löytyi nyt seitsemän maalin edestä. Lopputulos siis 7-1. Katri Virtanen ja Seidi Uurainen häärivät jälleen tuloksekkaasti vastustajan maalilla. Seidin päivän tehot olivatkin 2+5 ja hän siirtyi koko lohkon pistepörssin kärkeen. Heidän lisäkseen vähintään kahteen pisteeseen pääsivät Anu Raatevaara, Titta Saarinen, Sanni Vettenranta ja Laura Kemppi. NST johtaa puhtaalla pelillä ja on varma karsija. BB-88 ja Happee taistelevat toisesta paikasta, paremmissa asemissa on edelleen Happee. Sarja jatkuu helmikuussa Hollolassa. |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.