UutisetBB:n D-tytöt aloittivat sarjansa31.10.2011 Bandy Boysin D-tytöt lähtivät sarjaan myös melko nuorella joukkueella. Kuusi tytöistä oli ensimmäisessä sarjaturnauksessaan, mutta kokemustakin löytyy. Muut joukkueet sarjassa ovat SB Heinola, Royals (Lahti), Hatsina (Mikkeli), Crackers (Kotka), Dynamo (Hämeenkoski), NST (L:ranta), JoKa (Joutseno). Sarja avattiin Lappeenrannassa sunnuntaina 30.10. Päivän ensimmäisessä pelissä kohdattiin JoKa. Peli oli yllättävän vauhdikasta, aika ajoin melko kovaakin. Kauden ensimmäinen sarjamaali syntyi ajassa 5.23 tekijänä Kaisa Kotilainen. Kauaa ei kuitenkaan BB johdosta saanut nauttia, sillä JoKa kuittasi vajaan kahden minuutin jälkeen. Tiia Lahtinen onnistui kuitenkin viemään BB:n 2-1 johtoon, maalin syöttäjänä Milja Alanko. Toinen erä mentiin tasatahtia ja vasta erän lopulla syntyi sen ainokainen maali. Maalintekijänä hurjasti taistellut Kaie Sinor. Kolmannessa erässä JoKa tuli kovaa karvaten ja kiri pelin lopulta tasoihin. Loppulukemat siis tasan 3-3. Toisessa pelissä vastaan asettui lahtelainen Royals. Ensimmäistä maalia odotettiin neljä minuuttia, mutta siitä se sitten lähtikin. Maaleja sateli Royalsin verkkoon tasaiseen tahtiin ja peli lopulta keskeytettiin kolmannen erän alussa. Pelin päätöslukemat Bandy Boysille 1-14. Pisteille pääsivät Kaisa Kotilainen 4+2, Nelli Alanko 2+4, Kaie Sinor 1+3, Maiju Elomaa 2+1, Noora Kurkinen 2+1, Ella Streng 1+1, Tiia Lahtinen 1+0, Minna Mäkelä 1+0 ja Milja Alanko 0+1. Erinomainen ensimmäinen turnaus ja tältäkin joukkueelta uskaltaa odottaa hyvää kautta. Seuraavat pelit pelataan Kotkassa 20.11. |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.