UutisetBB-88 kukisti Sudet maali-iloittelussa09.01.2011 Lauantai-iltana BB-88 päätti joulutaukonsa salibandyn 2. divarissa, kun Kouvolan Sudet tuli kylään. Sudet vei lokakuun alussa pisteet kotikentällään, mutta nyt värikkäiden vaiheiden jälkeen BB pääsi juhlimaan voittoa. Ottelu sisälsi paljon maaleja, useita jäähyjä ja niin ylivoima- kuin alivoimamaaleja. Erityisen ruma ei ottelu ollut, mutta vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Yleisö sai nähtävää koko rahalla, mutta joukkueiden valmentajat ja maalivahdit tuskin olivat riemuissaan kontrolloimattomasta ja virherikkaasta pelaamisesta. Loppunumerot olivat sysmäläisvoitto 12-10 (2-4, 5-1, 5-5). Ottelun alkuminuutit eivät kotijoukkueelle paljon luvanneet. Alku oli unelias ja Sudet karkasi parilla maskin takaa lähteneellä matalalla vedolla 2-0 johtoon. Ajassa 5.51 BB sai rankkarin ja sen kynäili vakuuttavasti maaliin Petteri Häkkinen. Seuraavalla minuutilla Tuomas Harmaala jo tasoitti mutta Sudet päästettiin eräjohtoon jäähyilyn takia. Toinen erä oli BB:n paras ja ennen kaikkea alakerrassa oltiin nyt tarkempia eikä Sudet maalannut kuin kerran ylivoimalla. BB pääsi mukaan peliin harvinaisessa tilanteessa, kun Susille oli tulossa siirretty rangaistus. BB pyöritti väsynyttä susilaumaa ja kouvolalaiset onnistuivat hankkimaan kaksi rangaistusta lisää. Niinpä kolme Susien pelaajaa samanaikaisesti penkille. Kova mutta oikea tuomio tuomarikaksikolta. Tilanteesta seuranneessa ylivoimassa BB meni maalin johtoon. Toisen erän päättyessä johto oli 7-5. Ottelusta tuli vielä kotijoukkueelle vaikea. Huimalla vauhdinpidolla ja kovalla karvauksella haettiin ratkaisuosumia, mutta seurauksena oli melkoinen hurlumheierä ja maaleja molempiin päihin. BB pysyi johdossa mutta sortui epätarkkuuteen puolustuspelissään. Ajassa 56.29 Sudet kavensi tilanteeksi 10-11. Aikalisä auttoi ja loppuminuutit saatiin Sudet pidettyä kurissa vaikka pahoja tilanteita sysmäläispäädyssä riittikin. Sekunti ennen loppua Joni Kantonen tekaisi tyhjiin loppunumerot 12-10. Illan tehokkain oli vanha kettu Mikko Salonen, joka kurmotti Susia pistein 5+1. Teemu Vettenranta värkkäsi 0+4. Seuraavaksi BB kohtaa vieraskentällä PoNoVon. Ottelu on tärkeä ja vastustaja pelannut viime aikoina vahvasti. BB:lle PoNoVo-pelit ovat aina olleet mieluisia ja voitokkaita mutta nyt saadaan Sammonlahdessa varmasti tehdä täysi päivätyö. Sudet-ottelun kaltaisella höntsäämisellä ei pisteitä tulla saamaan, joten parantamaan on lähdettävä |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.