UutisetC-tytöt aloittivat SM-sarjan21.11.2011 BB-88 C-tytöt aloittivat sunnuntaina SM-sarjansa Porvoon turnauksella. Sysmäläistytöt selvisivät alueelta kolmantena joukkueena niukasti SM-sarjaan, jättäen kovaa vastusta antaneen Heinolan joukkueen jatkosarjaan. BB:n paikka on selvästi kovemmassa itälohkossa, mistä ei helppoja vastustajia löydy. Päivän kaikki ottelut olivat melko tasaisia. Tasaiset ottelut onnistui BB:kin pelaamaan, mutta molemmista tuli niukka tappio. Pelillisesti voidaan kuitenkin olla melko tyytyväisiä, sillä molempia pelejä pelattiin pitkään kolmella kentällisellä. Hyvällä viimeistelyllä olisivat pelit olleet voitettavissakin. Oman haasteensa toi samana päivänä pelattu D-tyttöjen turnaus Karhulassa. Neljä pelaajaa pelasi Karhulassa yhden pelin ja erän verran toista ottelua, jonka jälkeen tytöt lähtivät Porvooseen. Kova päivä siis näille 98-syntyneille pelaajille. Ensimmäinen vastustaja Lohjan Salibandy voitti pelin 4-2. Alussa oli BB:llä pientä jännitystä ja puolustuspeli ei ollut riittävän tarkkaa. Lohja maaleillaan meni johtoon. Koko päivän hyvin yhteen pelannut ketju Anu Raatevaara – Venla Palvaila – Senni Nieminen kavensi 3-1:een. Anu syötti ja Venla latasi pallon maaliin. LoSB meni 4-1 johtoon, mutta pari minuuttia ennen loppua Minttu Heinonen karkasi Veera Niemisen hyvästä pystysyötöstä tekemään loppulukemat pelille. Laukaukset BB varmasti voitti, mutta useimmat niistä lähtivät kaukaa ja LoSBin hyvä maalivahti poimi pallot näppeihinsä. Toinen peli oli KooVee punaisia vastaan. Siitä ei aluksi paljon odotettu, pelaahan KooVeessa maankuulu Kaupin sisaruspari, joka mm. edellisenä päivänä takoi pisteitä naisten liigassa! Viime vuoden C-tytöillä oli myös muistissa kevään SM-puolivälieräsarja, jonka nämä siskokset käytännössä ratkaisivat. Nyt onnistui puolustuspeli mallikkaasti. Peluutusta muutettiin hieman vastustajan mukaan. KooVee ei vaikuttanut mitenkään erityisen vahvalta, kun Kaupit saatiin kuriin. Jo aiemmin mainittu ketju puolustajinaan Lore Luts ja Maiju Elomaa piti KooVeen tehokentällistä. Mainittakoon, että Maiju oli pelannut jo Karhulassa ja nyt tämä lupaava D-tyttö sai komennuksen vartioimaan KooVeen kohuttuja junioritähtiä. 1. erä päättyi 0-0. KooVee teki omaan peluutukseensa muutoksia, joihin taas yritettiin vastata. Toisessa erässä tamperelaiset karkasivat 1-0 johtoon suuntaa muuttaneella heikolla vedolla, johon syötön antoi Veera Kauppi. BB taisteli loppuun saakka, mutta puolustamiseen keskittyminen ei antanut sille kovin hyviä tekopaikkoja. Aivan lopussa sysmäläisten hakiessa kovasti tasoitusta KooVee teki loppunumerot 2-0. Näin tuli SM-sarja korkattua. Kovia pelejä tulee riittämään, mutta varmasti tytöt kehittyvät. Edellä mainittujen lisäksi päivän onnistujia olivat Kaisa Kotilainen, joka raatoi hyvin niin alhaalla kuin ylhäällä sekä Nelli Alanko. Maalissa pelannut Paula Schroderus torjui myös varmasti. SM-sarja jatkuu kotiturnauksella lauantaina 10.12.
|
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.