UutisetPisteet tasattiin JoKan kanssa06.02.2011 Lauantai-illan salibandyn miesten 2. divariottelussa Sysmässä BB-88 sai vastaansa hyvää kautta pelaavan sarjanousija Joutsenon Katajan. Kataja voitettiin niukasti Joutsenossa syksyllä. Ottelu meni jatkoajalle ja Matti Virtanen ratkaisi maalillaan voiton Sysmään. Tasaista oli nytkin. Taas mentiin jatkoajalle ja syntymäpäiväsankari Virtaselle tarjoutui loistava ratkaisun paikka jatkoajan viime minuutilla. Tällä kertaa ei maalia syntynyt ja pisteet tasattiin numeroin 6-6 (3-2, 2-2, 1-2, 0-0). Vierailija JoKa meni alussa johtoon, mutta 10. minuutilla Mikko Salonen tasoitti. BB:lle ylivoimalla johdon laukoi Teppo Vettenranta mutta pian tulleen BB:n jäähyn kuittasi JoKa maalilla. Alivoimapeli ei sysmäläisjoukkueella ole sujunut ja se onkin sarjan huonoimpia alivoimalla vaikka vastaavasti oma ylivoima on tehokasta. Taukojohdon 3-2 laukoi noin minuuttia ennen erän päättymistä BB:n parhaana palkittu Tuomas Harmaala. Yhtä tasaisesti mentiin toinenkin erä. BB:n maalin teki Timo Vettenranta laitettuaan pallon pussiin Jukka Rosbergin kaukolaukauksen jälkeen. Toinen sysmäläisten saama maali merkattiin omaksi. Tilanteessa Joni Kantonen meni tiukasti karvaamaan ja joutsenolaispuolustus sössi pallon hieman maaliviivan yli. Ajassa 40.14 tilanne näytti sysmäläisittäin hyvältä. Matti Virtanen syötti pallon selän taakse maalintekosektoriin, mihin Teemu Vettenranta juoksi tehden komean maalin. Lisää maaleja ei kotijoukkue tehnyt. JoKa pääsi tasoihin 50. minuutin jälkeen, kun se ensin ylivoimalla kavensi 6-5:een ja minuutti myöhemmin tasoitti pelin. 3. erässä peliin tuli säpinää ja yleisökin heräsi kovaan kannustukseen. Muutamia epäselviä tilanteita nähtiin, joissa miestä lenteli. Ainakin sysmäläissilmälasein katsottuna BB menetti ylivoimatilanteen tuomarien levitellessä käsiään JoKan maalivahdin tarratessa sysmäläishyökkääjän jalkaan kiinni. Parempia maalintekopaikkoja BB onnistui luomaan mutta palloa ei saatu reppuun jatkoajallakaan ja pisteet tasattiin. Ottelun hahmo oli joutsenolaisten taitava Paavo Haimila. Pistejako saattoi viedä molempien mahdollisuudet nousukarsintaan. Eteläsavolaiset Hatsina ja Top Team ovat vahvasti kiinni kärkisijoissa. Jomman kumman totaalisella epäonnistumisella loppukierroksilla teoreettisia saumoja karsintaan voisi olla. BB kohtaa vielä molemmat ja ensi perjantaina 11.2. on sarjakärki Hatsina tulossa Päijänne-Areenalle vierailulle.
|
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.