UutisetBandy Boysin naisilla hyvä vire kotiturnauksessa07.02.2011 BB-88 naisjoukkue emännöi aluejatkosarjan toiseksi viimeistä turnausta 5.2. Olavin toimintakeskuksessa ja kohtasi mikkeliläisen Obelixin sekä Joutsenon Katajan joukkueet. Päivän saldo jäi plussalle hyvän peli-ilmeen ja Obelix-ottelun voiton takia, vaikka toisesta ottelusta pisteet matkasivatkin Karjalaan. Joutseno ja Sysmä kohtasivat Runeberginpäivänä niin D-tyttöjen, naisten kuin edustusjoukkueenkin voimin, tuloksina kaksi tasapeliä ja naisten osaksi tullut niukka tappio. Jos aamuottelu puoli kymmeneltä tuntui sysmäläisistä aikaiselta, ei se yhtään helpompi ollut mikkeliläisille bussimatkailun jälkeen. Pia Salmio ja Sanni Vettenranta herättivät Obelixin naiset kylmällä suihkulla jo ensimmäisellä peliminuutilla ja kun vastustaja joutui hitaampana rikkomaan avauserässä kahden jäähyn verran, pääsi BB ylivoimalla jo 2 – 0 johtoon Elina Heinon syöttäessä ja Anu Raatevaaran laukoessa pakin paikalta. Sysmäläisten hyökätessä melko rohkeasti valmentaja Petri Kaurinki muistutti järkevästä pelitavasta, mutta kehotti edelleen luomaan reilusti laukaisupaikkoja. Toinen ja kolmas erä sujuivatkin vapautuneissa merkeissä ja maalien makuun pääsivät vielä huipputarkalla kudilla alakulmaan Maija Virtanen, jälleen Elina Heinon esityöstä sekä Niina Heino hyvillä harhautuksilla maalin edustalla, Riikka Palvailan poikittaissyötöstä. BB:n pelaajat muistivat puolustaa tonttiaan ja myös maalivahti Hanna Kemppi pelasi virkeästi. Aivan pelin lopussa Obelix otti vielä jäähyn, josta saadun rangaistuslaukauksen kävi yleisön iloksi ”tanssimassa” C-junnu Anu Raatevaara – tällä kertaa tuloksetta. Pisteet koko joukkueen onnistumisesta Sysmään, BB-88 – Obelix 4 – 0. Jos Obelix joutui säästelemään juoksussaan oltuaan liikkeellä pienellä sakilla, ei Bandy Boysin päivän toinen vastustaja JoKa tuntunut paljoakaan kärsivän vain kahdeksasta kenttäpelaajastaan, vaan jaksoi pitää kinttunsa liikkeessä molemmissa otteluissaan. Taitavaksi tiedetty ryhmä asettui BB-naisia vastaan iltapäivällä. JoKan tytöt olivat pallovarmoja ja pitivät oman pelityylinsä napakasti kasassa, vaikka Bandy Boysin naiset koettivatkin löytää avaimia hyvien pelinavausten rikkomiseksi. BB sai näyttävän alun otteluun Sanni Vettenrannan syöttäessä Elisa Virtaselle eväät avausmaaliin jo parin minuutin pelin jälkeen. JoKa käytti vuorostaan kahdesti hyväkseen sysmäläisten edelleen rohkeaa hyökkäyspeliä nousten vastaiskuihin tuloksekkaasti, tilanne 1 – 2 ensimmäisen erän lopussa. Toisessa erässä BB-88 kavensi Anu Raatevaaran ja Sanni Vettenrannan tyttöenergiaa uhkuneella maalilla, mutta vaikka maalipaikkoja luotiin molempiin päihin, ottelun loppu jäi maalittomaksi ja BB taipui täpärästi Joutsenon Katajalle 2 – 3. Tunnelmat BB:n kopissa olivat kaksijakoiset: toisaalta häviö pienelle porukalle kirveli, toisaalta oma peli kulki sen verran mukavasti, että aluejatkosarjan viimeistä turnausta parin viikon päästä odotetaan innolla. Koska sysmäläistuomarit karsivat johdonmukaisesti niin mailaanlyönnit, taklaukset kuin muut rajummat otteet, voidaan todeta yhtään kotiinpäin vetämättä, että päivän ottelut ratkesivat taidolla, eivät voimankäytöllä. Aluesarjan mittaan on nähty joitakin aika paljon laiskempia pilliveikkoja, jotka tuntuvat kuittaavan ”mittavat” tuomaripalkkionsa urakkatyyliin naisten setviessä välejään runnomalla laidan päällä. Sysmässä osataan järjestää salibandyturnaus niin, että järjestelyt sujuvat ja aikataulut pitävät, siitä taas osoituksena lauantainen pelipäivä. Jos jollekin vielä jäi paha maku suuhun, hän oli varmaan unohtanut käydä kahviossa... |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.