Uutiset
BB-88 aloittaa Suomen cupin
12.09.2011 BB-88 miesten edustuksen uusi salibandykausi alkaa jälleen myös virallisilla otteluilla. Muutamia harjoitusotteluja on pelattu ja joukkueen uutta pelaajistoa on näin ajettu sisään. Pientä vaihtuvuutta on joukkueessa jälleen. Lahtelaispelaajia on siirtynyt pois ja tilalle on tullut omia junioreja sekä paluumuuttajia, mm. Jaakko Heinonen, Matti Riutta, Timo Siltanen ja Mika Saarinen. Joukkue näyttää saavan myös mieluisan vahvistuksen Vantaalta, kun pari kautta sitten BB:ssä yhden kauden pelannut vahva maalintekijä Markus Salonen on jälleen mukana kuvioissa. Tulevan kauden maalivahdit ovat Perttu Mäkelä ja Ville Vilen.
Cupin toisen kierroksen turnaus on lauantaina 17.9. kotikentällä Sysmässä. Haaste on kova, sillä lohkossa on neljä kakkosdivarijoukkuetta ja vain voittaja jatkaa cupin yksittäisten pelien kierroksille. Vastaan tulevat lahtelaisnaapuri, ykkösestä pudonnut HU-Sbandy, Imatran Voima sekä lappeenrantalainen nousija Heartbreakers. Aiempina vuosina on toiselta kierrokselta mennyt kaksi parasta lohkoittain jatkoon, mutta nykyinen systeemi ei anna anteeksi. Toki jatkopaikka mahdollinen on viime vuonna aina viidennelle kierrokselle edenneeltä BB-88:lta.
Yleisöä toivotaan Päijänne-Areenalle runsain mitoin katsastamaan uudistuneen sysmäläismiehistön otteita. Kannustusta toivotaan sekä joukkueen tukemista kahviopalvelujen käytön muodossa. Sarjapelit alkavat Joutsenossa 1.10. ja perjantaina 7.10. on kotiavaus, mihin tulee vierailulle Kouvolan Sudet.
|