UutisetC-tyttöjen kausi alkoi SM-karsinnoissa voitoilla25.09.2011 Kauden aloitusturnaukseensa BB:n C-tytöt matkasivat Laukaaseen, missä pelattiin koulun parkettikentällä. Vastaan ensimmäisessä pelissä asettui pari viikkoa sitten Sysmässä leireillyt Happee Jyväskylästä. Ottelu ei ollut harjoituspelien toisintoa, niissä BB vei Happeen tyttöjä helpohkosti. Kauden avausmaali tosin tehtiin Sysmän toimesta jo ajassa 1.55, pallon toimitti maaliin Minttu Heinonen. Happee kuitenkin kuittasi johdon melkein välittömästi tasoittaen pelin 1-1. BB siirtyi vielä 2-1 johtoon, ennen erän loppua. Tällä kertaa tekijänä enimmäistä sarjapeliään BB:n paidassa pelannut Noora Pirinen, maalin syöttäjänä Kaisa Kotilainen. Toisen erän Happee voitti 1-0. Kolmanteen erään lähdettiin siis tasatilanteesta 2-2. Erä alkoikin uudenlaisella taistelulla. Tehtiin pieniä kokoonpanomuutoksia, millä herätettiin joukkuetta ja tytöt pääsivätkin maalien makuun mukavasti. 3-2 maalin Venla Palvaila pisti verkon perukoille Ella Strengin syötöstä. 4-2:een latoi Elina Lehtinen ja Venlan toinen maali 5-2:een Maiju Elomaan syötöstä. Ottelun viimeisillä sekunneilla toinen Pirisen siskoksista, tällä kertaa Roosa, pääsi naulaamaan loppulukemat 6-2. Päivän toisessa pelissä kohdattiin ennestään täysin tuntematon SB Welhot Kuopiosta. Ensimmäisen erän ainoasta maalista vastasi ylivoimalla Lore Luts, Maijun syötöstä. Toinen erä mentiin maalittomana. Vastustajan todella hyvän maalivahdin ansiosta, BB:n oli parannettava maskipeliään. Se toi heti tulosta, nopeasti ammuttu vapari upposi vastustajan verkkoon. Vaparin laukoi Kaisa. Heti perään Nelli Alanko venytti johtoa 3-0:aan Loren syötöstä. Neljännen maalin täräyttivät taas Pirisen siskokset, Roosa syötti ja Noora maalasi. Welhot eivät kuitenkaan vielä olleet valmiita luovuttamaan, vaan kavensivat 4-1:een. Lopulliset luvut 5-1 syntyivät Kaisan maalista, viimeisen maalin syöttäjänä Noora. Kummassakin pelissä torjui erinomaisesti Paula Schoredus. BB:n tytöt taistelivat molemmissa peleissään todella hyvin, vaikka olivat liikenteessä vajaalla miehityksellä. Kaikki ymmärsivät maskipelin tärkeyden, kun vastassa on tasokkaita maalivahteja. Sarja jatkuu kahden viikon päästä Kotkassa, tuolloin vastassa Heinola ja Lahti. |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.