UutisetBB-88 voittoon Kotkassa20.02.2011 BB-88:n miehet kävivät hakemassa kaksi sarjapistettä Kotkasta 2. divisioonan ottelusta lauantai-iltana. Samalla joukkue kohenteli sijoitustaan ja on sarjassa kolmantena. Kaksi parasta ovat kuitenkin jo käytännössä ratkenneet eikä karsintoihin tänä vuonna tulla pääsemään. Kotkan Reipas on esittänyt talven peleissä paikoin pirteitä otteita. Lauantain ottelu oli kaksi erää tasainen ja vähämaalinen. Viimeisessä erässä maalihanat aukenivat. BB ratkaisi homman 56. minuutin kolmella pikamaalillaan. Loppunumerot sysmäläisvieraille 6-9 (1-1, 1-1, 4-7). 1. erässä BB meni johtoon Mikko Salosen maalilla ja kotkalaiset tasoittivat. Toisessa erässä kuvio kääntyi toisin päin, ensin maalasi KoRe mutta tasoihin tultiin Joni Kantosen mailasta lähteneellä laukauksella. Tasatilanteessa ratkaisu jäi viimeiseen erään. Erän alussa Mikko Salonen vei BB:n johtoon mutta kotkalaiset tasoittivat ja olivat lyhyen aikaa 4-3 johdossakin. Sami Kalliosaari tasoitti ajassa 48.09. Tämän jälkeen joukkueet kärsivät rangaistukset ja KoRe sai rankkarinkin. Näistä ei tulosta tullut. BB:n tehominuutilla maalasivat Teemu Vettenranta, Timo Vettenranta ja Matti Virtanen. Hetkessä BB oli kolmen maalin johdossa. Neljän viimeisen minuutin aikana maaleja tehtailtiin hurlumhei-tyyliin molempiin päihin ja loppunumeroiksi siis 6-9. Voitolla KoRe pysyy sarjassa takana. BB taistelee sijoista karsintaan pääsevien Hatsinan ja Top Teamin takana. Jäljellä on kaksi mielenkiintoista ottelua. 4.3. savonlinnalainen Top Team tulee kylään. Joukkueesta löytyy sarjan taitavimpia pelaajia ja mukana on myös erittäin nuoria tulevaisuuden tähtiä, jopa vain 14-vuotias pelimies. Sarja päättyy aina sytyttävällä paikallispelillä SB Heinolaa vastaan vieraissa.
|
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.