UutisetBB-88:n C-tytöt jättivät vastustajat nollille17.01.2011 C-tytöt jatkoivat aluejatkosarjaansa kotiturnauksella Sysmässä 15.1. Puhdas peli sarjassa säilyi. Käydyt kaksi peliä tytöt selvittivät kaikin puolin puhtaasti. Molemmat vastustajat voitettiin reiluin lukemin eikä yhtään maalia päästetty, myöskään jäähyjä eivät BB:n tytöt ottaneet. Lahtelainen Sbandy kaatui 9-0 ja Tuupovaaran Urheilijat 6-0. Sbandya vastaan maalattiin jo ensimmäisellä minuutilla. Jatkoa seurasi ylivoimalla. 9. maali tehtiin 32 minuutin pelin jälkeen, mutta lopussa Sbandy onnistui puolustuksessaan paremmin eikä maaleja enää syntynyt. Tämä oli jo kauden neljäs peli Sbandya vastaan, olihan joukkue myös alkusarjassa vastassa. Yhtään maalia eivät lahtelaiset neljässä pelissä onnistuneet tekemään. Kotijoukkueen karvaus tukahdutti lahtelaishyökkäykset alkuunsa. Kaikki kunnia kuitenkin naapuriseuran tytöille, Sbandyn peli-ilme ja yritys olivat tasoerosta huolimatta positiivisia. Toinen vastustaja oli pitkämatkalainen TuuU, jota ei oltu kohdattu aikaisemmin. Sen Y-pelaaja maalivahti on erittäin hyvä tälle tasolle, eikä Tuupovaara yleensä häviä murskanumeroin kellekään. BB:kin teki vain maalin ensimmäisessä ja toisessa erässä, mutta onnistui neljästi viimeisessä. Tässä ottelussa sysmäläisvahti Paula Schroderuskin joutui muutamaan kertaan torjuntatöihin mutta nolla piti. Päivän tehokkaimmat olivat Seidi Uurainen (3+2) ja Sanni Sinisalo (2+3). Vaikka numerot olivat selkeät, aina löytyy parannettavaa. Sbandy-pelissä pallo liikkui välillä turhan hitaasti ja pelinopeus on kovia vastustajia vastaan saatava paremmaksi. TuuU-pelissä osa pelaajista oli mainiossa vireessä, mutta kaikki eivät oikein päässeet peliin mukaan. Hyökkääjissä BB:ltä löytyy tasoa ja aina joku onnistuu. Täysin terveellä joukkueella ei päästy pelaamaan, vaan pikkuvaivoja oli useilla pelaajilla. Pahin uhkaaja NST pelasi tasan Hollolan kanssa ja sysmäläistytöt johtavat kolmella pisteellä, kun on enää yksi turnaus helmikuussa ja yksi maaliskuun alussa. Sarjan voittaja pääsee play off -karsintaan. |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.