UutisetEdustus humppasi voiton Kouvolan parketilla06.01.2012 Salibandyn miesten kakkosdivari jatkui BB-88:n osalta 5.1. Kouvolan Mansikka-ahon parketilla. Vastustajana oli tuttu vastustaja vuosien varrelta, Sudet. Susien ennakoissa retosteltiin sysmäläisen humppaorkesterin tulevan kylään ja ennakoitiin jopa pisteiden jäämistä Kouvolaan. BB:n pojat järjestivät kuitenkin Susien kustannuksella sellaiset humpat, että toipumisessa voi hukkalaumalla mennä jokunen päivä. BB:n kauden ainoat tappiot olivat tähän mennessä tulleet vierasparketeilta, mutta nyt otettiin alusta pian haltuun. Alkuminuuttien jälkeen peli oli melkoinen sysmäläisten ykköskentän näytös. Se värkkäsi yhteensä käsittämättömät 20 tehopistettä. Maalijuhlat päättyivät BB:n voittoon lukemin 9-18 (3-4, 2-7, 4-7). Ajassa 15.14 Sudet oli johdossa lukemin 3-1. Näin toistui syksyisen pelin kaava, missä BB:llä oli pitempäänkin käynnistysvaikeuksia. Kuten BB:n peleissä usein, tilanne vaihtui nopeasti ja kolmella salamamaalilla oltiin erän lopussa maalin johdossa. Sysmäläismaalien tekijät olivat Joni Kantonen, Petteri Häkkinen, Mikko Salonen ja Teemu Vettenranta. Toisen erän alkupuolella neljällä maalilla ottelu käytännössä ratkaistiin. Ottelun puolivälissä oli Susilla parempi jakso, mutta loppuminuuteilla BB jyräsi jälleen. Erässä Aki Nieminen ja Joni Kantonen tekivät kolme maalia mieheen. Kolmannessa erässä mentiin päästä päähän ja maaleja tuli melkoinen määrä. Erä oli muhkeat tehot (6+3) tehneen Mikko Salosen, joka viimeisessä paukutti neljä maalia. Ottelussa sysmäläiset heiluttivat tahtipuikkoa vahvasti ja tekivät maaleja vastustamattomalla tavalla. Kummassakaan joukkueessa ei oman pään peliä voi kiittää, kun maaleja tulee yhteensä 27. BB vahvisti paikkaansa sarjakakkosena, Sudet taas on häntäpäässä. Ensi perjantaina 13. tammikuuta pelataan Päijänne-Areenalla kärkiottelu, kun neljän pisteen karkumatkalla oleva Savonlinnan Top Team tulee kylään. Sudet-pelistä jäi hyökkäyspelin osalta hyvä fiilis. Kun ottelun heikommin menneitä osa-alueita pyritään perjantaihin mennessä parantelemaan, voidaankin sarjakärki haastaa tosissaan. Top Team on täysin eri tason vastus kuin Sudet ja pelaa ehkä ainoana lohkossa 1. divaritasoista salibandya. BB-88 yrittää säilyttää tappiottoman kotisaldonsa perjantaisessakin pelissä. |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.