UutisetC-POJAT MURSKASIVAT MIKKELILÄISET LAHDESSA22.11.2010
C-poikien turnaukset jatkuivat sunnuntaina 21.11. Lahden Urheilutalolla. Peleissä asettuivat vastaan Hatsina Haastaja sekä Hatsina Edustus. Turnaukseen lähdettiin vajaamiehistöllä, neljä pelaajaa puuttui. Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli Hatsina Haastaja. Pelin aloitusvihellyksestä lähtien BB:n pojat hallitsivat peliä. Alku oli tasaista vääntöä, mutta ajassa 10.02 Vili Kuitunen latasi lämärinsä Miikka Leppäsen nappisyötöstä. Toiseen erään lähdettiin 1-0 tilanteesta. Seuraavaksi komean yksilösuorituksen teki puolustaja Toni Lahtinen. Toisessa erässä nähtiin vielä täydellinen maalintekosuoritus: Jesse Nora syötti takatolpalle Patrik Strengille, joka vei tilanteen 3-0 sysmäläisille. Viimeisessä erässä jälleen Toni Lahtinen taisteli pallon vastustajan maaliin sekä Miikka Leppänen laukoi pallon Hatsina-vahdin selän taakse. Peli päättyi Bandy Boysille 5-0. Toiseen otteluun asettui vastaan se kovempi mikkeliläisjoukkue, Hatsina Edustus. Peli oli alusta lähtien rauhallista vääntöä ja BB sai pidettyä kurissa mikkeliläisten syöttelykuviot. Ensimmäisen erän jälkeen kuitenkin tilanne oli Hatsinalle 1-0. Seuraavaan erään lähdettiin täysillä heti alusta alkaen. Miikka Leppänen latasi rannelaukauksen lähes oman maalin edestä suoraan vastustajan verkkoon. Toisessa erässä Miikan lisäksi maalin laukoi komeasti myös Patrik Streng. Viimeiseen erään lähdettiin tasatilanteessa 3-3. Viimeisellä erätauolla keskityttiin ja tsempattiin kolmanteen erään täysillä. Eppu Kupiaisen jouduttua jäähylle, jälleen Miikka Leppänen näytti taitonsa tekemällä alivoimamaalin. BB sai mahdollisuuden myös rangaistuslaukaukseen ja niinpä Miikka Leppänen hoiti jälleen hommansa. Viimeisessä erässä sysmäläiset näyttivät kaikki upean pelisuorituksensa. Maaleja tekivät Miikan lisäksi Tuomas Tarvaala, Toni Lahtinen, Eemeli Vettenranta sekä joukkueen kapteeni Eppu Kupiainen. Peli päättyi sysmäläisten komeaan voittoon 9-4. Päivän kovimmat tehot latoivat Miikka Leppänen 5+4, Toni Lahtinen 3+0, Patrik Streng 2+0 sekä Tuomas Tarvaala 1+1. Poikien harjoitukset ovat tuottaneet tulosta ja molemmissa peleissä sysmäläiset näyttivät taitonsa. Maalivahti Mikko Virtasen suoritus oli huikea. Seuraava turnaus on sunnuntaina 28. marraskuuta Mäntyharjulla. Sanni Vettenranta
|
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.