UutisetC-pojille tasapeli ja tappio Mäntyharjulla03.12.2010 Sunnuntaina 28.11. jatkuivat C-poikien pelit Mäntyharjulla. Peleissä vastassa olivat Imatran Voima sekä Mäntyharjun MäVi. Kaksi pelaajaa flunssassa; matkaan lähdettiin 14 pelaajalla. Voima tuli vastaan ensimmäisessä ottelussa. Ensimmäinen erä sujui melko tasaisesti, mutta erän lopuilla imatralaiset menivät 1-0 johtoon. Heti toisen erän alkuun Voima meni 2-0 johtoon. Kuitenkin puolitoista minuuttia myöhemmin kapteeni-puolustaja Eppu Kupiainen laukoi rannelaukauksen lähes kentän puolivälistä. BB sai ajassa 25.22 toisen maalin, kun puolustajamme Sami Laurila laukoi pallon maaliin Miikka Leppäsen syötöstä. Viimeinen erä oli tasaista hallintaan molemmin puolin. Molemmat joukkueet tekivät vielä kahdet maalit: BB:ltä jälleen Kupiainen Laurilan syötöstä sekä Akseli Uutela syöttötykkimme Sami Laurilan syötöstä. Ottelu päättyi tasapeliin 4-4. Kotijoukkue MäVi asettui vastaan illan viimeisessä ottelussa. MäVin kovat laukojat tunnettiin, mutta silti oli vaikeuksia hallita kovia kiertorannelaukauksia. Sysmä sai kuitenkin lupaavalta näyttävän alun peliin, kun Miikka Leppänen sai kolmen sekunnin kuluttua pelin alusta pallon häkkiin. Silti ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli mäntyharjulaisille 4-1. Tsemppaus erätauolla tuotti tuloksia; BB:n puolustaja Toni Lahtinen otti pallon haltuunsa ja laukoi sen vastustajan verkkoon. Myös komean syöttelykuvion lopputuloksena Tuomas Tarvaala syötti Leppäselle, joka pyöräytti pallon jälleen maaliin. Se ei kuitenkaan riittänyt ja niinpä MäVi piti johtoasemansa. Viimeisessä erässä MäVi onnistui kerran ja Bandy Boys kahdesti maalinteossa. Peli päättyi 8-5 kotijoukkueelle. Erityismainintana ottelusta neljän maalin Miikka Leppänen. Koko joukkueelta pelaaminen oli hyvää näyttöä. Maskipelaajan harjoitus tuotti tulosta, sillä suurimmaksi osaksi maalit olivat kaukolaukauksia. Viimeinen turnaus ennen joulua on 19.12. Lahdessa. |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.