UutisetSysmän tytöt koulujen salibandyn Suomen Mestareita!16.04.2011 Sysmän Yhteiskoulun yläkoulun tyttöjoukkue voitti KLL:n koulusarjan SM:n. Joukkue on lähes sama kuin BB-88 C-tytöt, vain heinolalaisten Nanni Hiltusen ja Petra Kainulaisen tilalla pelasivat D-tytöt Lotta Leppäaho ja Venla Palvaila. Sysmän Yhteiskoulun tytöt ovat ennenkin pärjänneet koulusarjassa mukavasti, muutama vuosi sitten joukkue oli myös kuuden parhaan finaaleissa sijoittuen neljänneksi. Nyt tuli täysosuma. Menestystä saattoi jopa odottaakin. Koulusarjassa pienemmiltäkin paikkakunnilta on usein noustu kärkeen, sillä lajia harrastava joukkue saattaa olla kokonaisuudessaan samassa koulussa. Kaupungeissa tilanne ei aina ole sama, koska kouluja on useita. Isoissa kaupungeissa järjestettiin ensin karsintoja ja paras pääsi mukaan KLL:n sarjaan. Kaikkiaan yläkoulujen tyttöjoukkueita oli mukana yli 50 ympäri Suomen. Matkalla mestaruuteen tytöt kävivät kolme turnausta. Kaikki ottelut voitettiin. Avauskierroksella Mikkelin edustaja kukistettiin 10-0 ja Lappeenrannan edustaja 4-1. Toinen turnaus Kuopiossa oli alueellinen finaali. Siellä kaatui Tikkakosken koulu 8-0, Joensuun Lyseo 3-0 ja Kuopion Hatsala antoi todella kovan vastuksen mutta sysmäläiset voittivat 2-1. Näin oli paikka valtakunnallisessa finaalissa saavutettu. Finaali pelattiin 13.4. Helsingin Myllypurossa. Tyttöjoukkueista mukaan olivat selvinneet Porvoon Linnajoki, Pirkkala, Tampereen Sampo, Ilmajoen Jaakko Ilkan koulu, Muhos ja Sysmän Yhteiskoulu. Ensimmäisessä pelissä kohdattiin Tampereen Sammon koulu. Vastustajalla oli todella vaarallisia pelaajia, mutta Sysmän varma peli toi ottelusta 2-1 voiton, maalintekijöinä Laura Kemppi ja Katri Virtanen. Ilmajoki oli välierävastustaja. Se ei ollut taidollisesti samaa luokkaa, mutta sen tiukka puolustus ja hyvin peittävä maalivahti tekivät pelistä hankalan. Lähivaparilla päästiin 1-0:aan, kun Senni Nieminen maalasi poikittaisesta syötöstä. Tärkeä ja vapauttava 2-0 tuli Anu Raatevaaran nousun ja kovan laukauksen jälkeen. Ilmajokelaisveskari torjui kypärällään mutta Sanni Sinisalo siirsi reboundin ilmasta verkkoon. Ottelu päättyi sysmäläisille 3-0. Loppuottelussa tuli vastaan Pirkkalan yläkoulu. Alussa oli pientä finaalijännitystä ja vastustaja sai alkuminuuteilla vaarallisia paikkoja. Omaa hyvää syöttöpeliä jatkettiin ja pian päästiinkin taas peliin kiinni. Sanni Sinisalon kahdella ja Katri Virtasen yhdellä maalilla johdettiin peliä jo mukavasti 3-1. Viitisen minuuttia ennen loppua Pirkkala kuitenkin kavensi tyttöjen pelattua avauksessa rohkeasti ja vastustaja pääsi katkoon. Tästä ei silti panikoitu eikä palloa alettu roiskimaan hätäisesti. Tämä kannatti, sillä vastustaja ei enää huippupaikkoja saanut. Viimeiset hetket palloa pidettiin tyylikkäästi hyökkäyspäädyssä. Sieltä pallo pudotettiin Titta Saariselle, jonka ranne puhui ja kolme sekuntia ennen loppua numerot muuttuivat 4-2:een. Tämä myös jäi ottelun lopputulokseksi ja sysmäläistytöt saavuttivat upeasti SM-kultaa. Mestarijoukkue: mv Paula Schroderus, Laura Kemppi, Lore Luts, Susanna Laurila, Senni Nieminen, Laura Leppäaho, Katri Virtanen, Titta Saarinen, Seidi Uurainen, Maaret Hörkkö, Anu Raatevaara, Sanni Sinisalo, Venla Palvaila ja Lotta Leppäaho. Päijät-Häme menestyi, sillä yläkoulujen poikien mestaruuden saavutti Hollola. |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.