UutisetArvokkaat pisteet Bandy Boysin naisille Joutsenohallista24.01.2011 Salibandyn Kaakkois-Suomen naisten kakkosdivisioonan aluejatkosarjassa oli Joutsenon Katajan vuoro isännöidä turnausta Lappeenrannan Joutsenohallissa lauantaina 22.1. Bandy Boys -88:n naiset lähtivät tällä kertaa pelireissulle ilman valmentajaa ja yhtä tiukkakutista avainpelaajaa muiden salibandykiireiden takia, mutta alkukankeuden häivyttyä pienemmälläkin sakilla pärjättiin. Ensimmäisessä pelissä vastassa oli Joroisten Jyske, jonka aamupeliä nähtiin katsomosta sen verran, että tiedettiin odottaa tehoja ja liikkuvaa meininkiä. Ensimmäinen erä alkoi Bandy Boysille valitettavan tyypillisesti, alkuminuuteilla vastustaja oli jo maalannut kahdesti sysmäläisten vasta ihmetellessä maton kuvioita eikä saatu ylivoimakaan pyörinyt odotetusti. Ensimmäinen erä kuitenkin kunniallisesti 1 – 2 Anu Helmisen noustessa hienosti maalintekoon pakin paikalta Elisa Virtasen pudottamaan syöttöön. Jos alku oli hankala, oli sitä myös toinen erä, jossa savolaisnaiset kipittivät hitaammat hämäläiset pyörryksiin tehden peräti viisi maalia, erän lopussa lukemat karut 1 – 7. Toisessa erässä kärsittiin kuitenkin alivoima kunnialla ja toisaalta hassattiin yksi rankkari, joten tapahtumia riitti. Johonkin Bandy Boysin naisetkin lopulta erätauolla heräsivät, sillä kolmannessa erässä liikenne kentällä lopulta kääntyi toiseen suuntaan ja kavennusta urakoitiin kolmen maalin verran toisten vuorostaan ihmetellessä. Kapteeni Aino Virtanen purjehti komean läpiajon aloittaen takaa-ajon 33 minuutin kohdalla. Hetkeä myöhemmin Elina Heino latasi maalin Pauliina Sieväsen terävästä syötöstä ja heti seuraava kentällinen uurasti pallon maaliin pirteästi pelanneen Anu Helmisen ja keskikentän taistelijan Pia Salmion yhteistyönä. Sen pidemmälle ei loppukiri riittänyt, kolmas erä siis Bandy Boysille, mutta koko ottelu lopulta JorJyn voitoksi 4 – 7. Ensimmäisen ottelun loppumetrit nostattivat mielialaa BB:n leirissä ja toiseen peliin Imatran Voimaa vastaan tehtiin sen verran ketjumuutoksia, että saatiin täydet hyökkäyskentälliset kehiin. Ennen pelin alkua leidit tuunasivat tukkansa ja siitäkö lienee draivi syntynyt, mutta tällä kertaa tuntui onnistuvan kaikki. Joukkueen senioriosasto Riikka Palvaila villiintyi hyökkääjäpestistään ja maalasi heti ensimmäisessä vaihdossa täydentäen Elisa Virtasen esityön maalinedustalla. Seuraava kentällinen piti yllä hyvää virettä lisäten johdoksi 2 – 0 Tanja Kuparisen syötöstä Maija Virtaselle. Toisessa erässä nähtiin Tuulelanhovin tyttöjen loistavaa yhteispeliä, kun Heinon sisarukset Niina ja Elina hassuttivat vastustajaa keskikentällä ja Aino Virtanen latasi taululle jo 3 – 0 Bandy Boysin eduksi. Ylen leveää hymyä koetettiin pitää kurissa, mutta vaikeaa se oli, kun 20 minuutin kohdalla Pia Salmio, Elisa ja Riikka touhusivat taas maalinedustalla tuloksekkaasti ja muutenkin joukkueen energisyys oli käsinkosketeltavaa. Pakit torppasivat Voiman hengettömät hyökkäysyritykset kerta toisensa jälkeen ja maalivahti Hanna Kemppi napsi varmasti kaikki kauempaa haparoidut kokeilut. Vastustajan rikkoessakaan ei BB:n leirissä turhauduttu vaan pidettiin oma peli kasassa. Kolmannessa erässä Maija Virtanen väläytti vielä kykyjään vahvalla läpiajolla ja taululle loppunumeroiksi BB 88 – Imatran Voima 5 – 0. Bandy Boys tarvitsee hyvää virettä jatkossakin, seuraavan kerran kotiturnauksessa la 5.2., jolloin vastaan tulee kaksi varsin erilaista joukkuetta: aluesarjassa voitokkaasti avannut Joutsenon Kataja sekä mikkeliläinen Obelix, joka on pelannut sarjassa varsin harvalukuisella joukkueella. |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.