UutisetBB-88:n C-tytöt voitollisia27.10.2010 C-tytöt pelasivat viimeisen alkusarjaturnauksensa viime sunnuntaina Lahdessa. Jo aikaisemmin lohkosta olivat Crackers ja BB-88 selvittäneet tiensä SM-karsintaan. Panoksena Lahdessa oli lohkon voittajalle tuleva yksi lähtöpiste karsinnassa. BB:n tyttöjen otteet olivat vahvoja molemmissa peleissä. Ensin kaatui Kotkan Crackers numeroin 5-2 ja toisessa pelissä HU-46 Hollolasta lukemin 7-2. Crackers-pelissä lähdettiin monivuotista kilpakumppania haastamaan aktiivisesti. Alkuminuuteista lähtien sysmäläistytöt olivat vahvoja. Vastustaja avasi silti maalihanat. Sitkeä painostus tuotti jo 1. erässä tasoituksen. Ottelun puolivälin jälkeen oltiin vielä 2-2 lukemissa, mutta toisen erän lopulla BB ratkaisi pelin Nanni Hiltusen ja Seidi Uuraisen osumilla. 3. erässä jouduttiin alivoimalle mutta av oli hyvää. Lopussa Crackers kokeili kuudella kenttäpelaajalla mutta Susanna Laurila laukoi ottelun loppunumerot 5-2 tyhjään kotkalaismaaliin. Näin oli lohkovoitto ja yksi lähtöpiste varmistettu. HU-46 –pelissä ei suurempaa panosta ollut. Ensimmäisessä erässä BB siirtyi 2-0 johtoon. Hollola puolusti vahvasti ja heidän maalivahtinsa oli hyvässä vireessä. Vasta viimeisessä erässä alkoivat maalihanat aueta ja BB värkkäsi muutaman hienon maalin näppärällä syöttöpelillä. Loppunumerot siis 7-2. Koko joukkueen esitys oli vahva. Vähintään kolmeen tehopisteeseen pääsivät Lahdessa Anu Raatevaara, Seidi Uurainen, Nanni Hiltunen ja Maaret Hörkkö. Karsinta on jo tulevana sunnuntaina 31.10. Lappeenrannassa. BB:n ja Crackersin lisäksi mukana ovat NST-Lappeenranta ja Joutsenon Kataja. Kaikki pelaavat kaikkia vastaan ja kaksi parasta pääsee SM-sarjaan muiden jatkaessa aluejatkosarjassa. Mukana ovat selkeästi alueen parhaat tyttöjoukkueet ja tasaista on odotettavissa. Lahden peliesityksillä BB voi lähteä rauhallisin mielin karsintaan. Mitään ei kuitenkaan ole alkulohkon voitolla saavutettu ja päivän kunto karsinnassa ratkaisee. Aivan parhaalla kokoonpanolla ei karsintaan syyslomien vuoksi päästäne. |
Lisää pääkuvan päälle tekstiä klikkaamalla salamaikonia,
joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle.