Uutiset

SB Heinolan C2-juniorit ovat matkalla kohti ylempää jatkosarjaa

11.10.2020

C2-junioreiden kausi jatkui Koronasta huolimatta Hollolassa 10.10.2020 

  

Itä-Häme Akatemian C2-yhteisjoukkueessa pelaavat Hartolan, Heinolan, Sysmän ja Mäntyharjun 06-syntyneet pelaajat sekä muutama 07-syntynyt. Viime kaudet BB-88:n joukkueena pelannut ryhmä pelaa tällä kaudella liiton sarjassa SB Heinolan C2- joukkueena. Akatemia yhteistyö laajeni jälleen tälle kaudelle, kun joukkueeseen tuli mukaan seitsemän MäVin pelaajaa. Joukkue treenaa tiistaisin Sysmässä ja sunnuntaisin Heinolassa. Pääosa pelaajista on mukana myös Talent 06-ryhmässä, joka treenaa keskiviikkoisin Vierumäellä. Liiton C2-alkusarjassa pelaa Kaakkois-Suomen alueen joukkueita kaikkiaan kahdeksan, joista alkusarjan jälkeen kolme parasta jatkaa ylialueelliseen jatkosarjaan. C2-joukkuetta vastaan asettuivat kauden toisessa turnauksessa 3 joukkuetta eli LaSB, SaiPa ja Voima. Kaikki kolme vastaan tullutta joukkuetta osallistuivat SM-karsintoihin ja pari joukkuetta pääsi jatkokierroksillekin saakka, mutta eivät aivan SM-sarjaan saakka. SB Heinolan yhteisjoukkueeseen oli tällä kertaa saatu mukaan haastamaan SM-karsintoihin osallistuneet joukkueeet 20 eri kenttäpelaajaan ja 2 maalivahdin voimin. Koronatilanteen vuoksi Sudet valitettavasti ilmoitti, ettei heidän joukkue voi osallistua enää loppuvuoden aikana mihinkään turnauksiin. 

C21010-1

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui tuttu paikallisvastus LaSB jr. SB Heinola puolusti alusta saakka tarkasti ja hyökkäsi vastahyökkäyksillä. SB Heinola pelasi kuitenkin alusta saakka takaa-ajajan asemassa, sillä tällä kertaa pallollisessa pelissä LaSB oli selkeästi parempi. Maalivahdit molemmissa päissä pitivät torjunnoillaan pelin vähämaalisena ja SB Heinolan peli parani koko ajan loppua kohden. Tällä kertaa LaSB oli kuitenkin niukasti 3-2 parempi. 

 C21010-2

Tunnin tauon jälkeen vastaan asettui SaiPa. SB Heinola vei peliä alusta saakka ja maalinteko onnistui runsaista maalintekopaikoista nautiskellen. Ketjuvaihdoksista huolimatta ottelu voitettiin selvästi 7-2. Tämän jälkeen oli ohjelmassa peräti 4 tunnin tauko, joka oli koitua joukkueen kohtaloksi. Kolmannessa ottelussa vastaan asettui Voima ja tästä pelistä tuli tuskien taival. Pitkä pelitauko tuntui jaloissa ja oma peli ei lähtenyt millään käyntiin. Vastustaja siirtyi jo 3-1 johtoon ja tilanne näytti erittäin tukalalta. SB Heinola tiivisti pelinsä kahteen ketjuun ja aloitti kolmannessa erässä raivokkaan takaa-ajon, joka palkittiin lopulta 4-3 voitolla. Kyseessä oli kauden vaikein voitettu ottelu, jonka lopputulos takasi SB Heinolalle jatkopaikan ylemmässä jatkosarjassa. SB Heinola on nyt sarjakärjessä LaSBin kanssa tasapistein 8 pisteellä. 

 C21010-3

Tällä tietoa Sudet jättivät alkusarjan kesken koronarajoituksista johtuen, joten voi olla ettei joukkue pääse Susia vastaan enää syksyn aikana pelaamaan. 

  

SB Heinolan joukkueen maalivahteina pelasivat Niko Kinnunen ja Oskari Ainiala. 

Tehokkaimpina pelatuissa kolmessa pelatussa pelissä olivat tällä kertaa: Simo Kortelainen 2+0, Onni Nurminen 2+2, Veeti Yli-Talonen 3+1 ja Riku Liikola 3+2 

  

Kauden viimeisessä alkusarjan C2-turnauksessa Mikkelissä su 25.10.2020 vastaan asettuu KaPa/Hatsina mikäli Korona rajoitukset eivät tätä estä.  

06.03.2024Päijät-Hämeen salibandyseurat uudistavat yhteistyöllä alueen lajikulttuuria
13.05.2023BB-88:n joukkueiden kausi 2022-2023
21.03.2023Pöytäkirjoja 35 vuoden takaa
28.11.2022M60-joukkueella kotiturnaus 3.12. Päijänne Areenalla
19.11.2022P9-joukkue pelannut kaksi säbäkipinäturnausta
09.08.2022Ulkokaukalo muutti uuden koulun pihalle
20.12.2021BB - Voima 4-10 ja kaudesta ylipäätään lopussa.
28.11.2021BB - SBS Hamina 6-9
13.11.2021Perjantai-illan vieraaksi saapui Löysätempo Mikkelistä
02.11.2021Tiistai-illan vieraspuhde Mansikka-Ahon parketilla Klubin vieraana
02.11.2021BB-88:lle kotitappio
17.10.2021TopTeamin murskatappiosta jännitävän paikalliskamppailun voittoo
03.10.2021Edustuksen kausi alkoi kahdella tappiolla
23.08.2021Yhteistyössä on voimaa!
08.06.2021Ulkopelialusta sai uudet laidat
25.11.2020Mikkeliläisjoukkueet BB-88:n kaatajina
09.11.2020SB Heinolan/BB-88:n yhteisjoukkueiden alkusarjat saatiin päätökseen
09.11.2020C2-junioreiden ylempi jatkosarja alkoi kotiturnauksella
08.11.2020BB-88 voittoon Klubista
29.10.2020BB-88:lle pisteet Lappeenrannasta 25.10.
26.10.2020SB Heinolan C2-juniorit voittivat Kaakkois-Suomen alkusarjan
18.10.2020SB Heinola / BB-88 punainen pelasi ensimmäisen pelinsä Heinolassa
18.10.2020BB-88 kaatui heikkoon avauserään
16.10.2020Päivitettyjä ohjeistuksia korona-ajan yksittäisiin otteluihin yleisölle
11.10.2020BB-88:n pistetili auki kotikentällä
11.10.2020D2-Juniorit pelasivat kauden ensimmäisen turnauksensa Lahdessa
11.10.2020SB Heinolan C2-juniorit ovat matkalla kohti ylempää jatkosarjaa
09.10.2020Päivityksiä koronaohjeisiin, jotka astuvat voimaan välittömästi
07.10.2020Ohjeita yleisölle korona-ajan yksittäisiin otteluihin
05.10.2020BB-88 aloitti vierastappiolla
30.09.2020Edustus aloittaa 2. divisioona kauden lauantaina
29.09.2020C2-junioreiden kausi alkoi Lappeenrannassa 26.9.2020
07.09.2020BB-88:n ja SB Heinolan juniorit yhteisjoukkueisiin
11.06.2020Uusi ulkoliikuntapaikka
17.05.2020BB-88 jälleen 2. divarin yksittäisiin peleihin
14.05.2020Ulkopelikaukalo aukeaa 14.5
24.04.2020Katsaus kauteen 2019-2020
09.04.2020Edustusjoukkue etsii pelaajia ja valmentajaa
05.03.2020SB Heinolan liiton sarjaa pelaavat C2-juniorit jatkavat edelleen tappioitta
27.01.2020BB-88:n D1-junioreilla voittojen viikonloppu
12.01.2020BB-88:n D1-juniorit tavoittelevat aluemestaruutta
07.01.2020Itä-Häme Akatemian yhteisjoukkueena liiton sarjaa pelaavat C2-juniorit jatkavat sarjakärjessä
08.12.2019SB Heinolan liiton sarjaa pelaavat C2-juniorit siirtyivät sarjakärkeen
01.12.2019BB-88:n D1-juniorit aloittivat ylemmän jatkosarjan voitolla ja tappiolla
18.11.2019D1-juniorit voittivat alkusarjan tappioitta
04.11.2019D1-juniorit siirtyivät sarjakärkeen
14.10.2019BB-88:n D1-juniorit aloittivat kautensa voitoilla
08.10.2019Harrastesähly 2009-2011 syntyneille alkaa
27.09.2019Edustus aloittaa sarjakautensa sunnuntaina
02.09.2019 10.00Tukea lasten ja nuorten salibandyharrastukseen
26.08.2019Naperosähly muuttuu perhesählyksi
04.06.2019Bandy Boys-88 kiittää lämpimästi äänestäjiään
30.05.2019Maajoukkuetie FBA kutsuu tyttöjä
27.05.2019Junioreiden kauden päättäjäiset
13.05.2019BB-88 ehdolla Hämeenmaan Kannustajat-ohjelmassa
13.05.2019Haastattelussa Anu Raatevaara
02.04.2017E2-juniorit voittivat aluemestaruuden
05.03.2017BB-88 päätti kakkosdivaritaipaleen
13.02.2017BB-88:n tilanne ei kohentunut
22.01.2017BB-88 paloitteli Jymypalikat
16.01.2017BB-88 suli päätöserässä
09.01.2017BB-88 taisteli Hatsinaa vastaan
28.11.2016Voima vei pisteet
19.11.2016Sarjajohtaja vei pisteet Lappeenrannassa
13.11.2016Ei riittänyt BB-88:lla Dynamoakaan vastaan
31.10.2016Susilta tuli pataan Kouvolassa
23.10.2016BB-88 vaisu kotikentällään
06.10.2016BB-88:n juniorien turnaukset alkavat
05.10.2016BB-88:lle sarjassa tappio, cupissa jatkopaikka
27.09.2016Bandy Boys -88 taas kotiareenalla
12.04.2016F2-junnujen kausi jatkui loppuun saakka voitoista voittoihin
23.03.2016PoNoVo II kumoon paikka kakkosessa säilyi
21.03.2016BB-88:n karsinta venyy kolmanteen peliin
15.03.2016BB-88:lla ratkaisujen viikonloppu
07.03.2016C-tytöillä voittoisa sarjapäätös
06.03.2016Yksi maali ratkaisi karsintaan joutumisen
29.02.2016Voitto BB-88:lle viimeisessä kotipelissä
22.02.2016BB-88:n miehillä tiukat paikat
15.02.2016C-tyttöjen huikeat pelit jatkuvat. Lohkovoitto varmistunut jo ennen viimeistä turnausta.
15.02.2016A-tytöille täydet pisteet Porvoosta, aiheuttaen sarjajohtajalle kauden ensimmäisen tappion
07.02.2016PHSB oli tehokkaampi paikallispelissä
30.01.2016Ei pisteitä BB-88:lle Lappeenrannasta
26.01.2016Häviö paikallispelissä
26.01.2016F2-junnut Kouvolassa
17.01.2016BB-88 A-tytöille kotiturnauksessa voitto ja tappio
15.01.2016Top Team kaatui kotikentällä
08.01.2016Tärkeä voitto Susista
21.12.2015Häviö Imatran Voiman vieraana
06.12.2015BB-88 parempi juhlaottelussa
30.11.2015BB-88:n synkkä marraskuu jatkui
22.11.2015Hatsina vei pisteet Sysmästä
16.11.2015BB-88:lla romahdus Lahdessa
31.10.2015Sarjakärki oli BB-88:a tehokkaampi
30.10.2015Naapurien vääntö oli tasainen
18.10.2015Savonlinnasta niukka tappio
18.10.2015Liigajoukkue näytti tasonsa
13.10.2015BB-88:lle vastustaja huipulta
13.10.2015Kouvolasta ei paljon kerrottavaa
06.10.2015Kaksi kertaa jatkoaikavoitto
27.09.2015Salibandyssa tuplapelit Voimaa vastaan

Näytä lisää »