Uutiset

D1-juniorit voittivat alkusarjan tappioitta

18.11.2019

Viikonloppuna jännitettiin Itä-Häme Akatemian D1-yhteisjoukkueen otteita viimeisessä alkusarjan turnauksessa. BB-88 D1-joukkueen vastaan kun asettuivat lauantaina 16.11.2019 Mäntyharjussa Top Team ja MäVi.

Tällä kertaa kaikki pelaajat eivät olleet käytettävissä joten BB-88 lähti ekaan peliin vajaalla 3 ketjulla, mutta sai 07-sarjan pelaajista apua toiseen peliin.

Tiedossa oli että voitoilla suuntaisimme alkusarjan voittajana ylimaakunnalliseen ylempään jatkosarjaan.

d1.jpg

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui entuudestaan tuntematon Top Team Savonlinnasta. BB-88 avasi ensimmäisenä maalitilin jo minuutin kohdalla. BB-88 pelasi vakuuttavasti vaikka ensimmäisen erän tilanne oli vain 3-1 BB-88:lle. Toinen erä päättyi lukemiin 5-2 BB-88 johdossa. Vastustaja oli tässä vaiheessa torjunut jo 23 kertaa BB-88:n kuutta vastaan.  BB-88 pelasi tarkasti ja vain vastustajan maalivahti 32 torjunnallaan esti heidän murskatappion. BB-88 voitti ansaitusti 9-2. Voiton avulla varmistettiin paikka ylemmässä jatkosarjassa

Tunnin tauon jälkeen vastaan asettui MäVi. MäVi siirtyi alussa 1-0 johtoon mutta BB-88:n vaaralliset hyökkäykset vyöryivät jatkuvasti vastustajan maalille saakka. Tilanne oli ensimmäisen erän jälkeen 2-1 BB-88:lle. Toisessa erässä peli oli tasaista ja nopean pelin tilanteet vyöryivät päästä päähän. Toisen erän jälkeen oltiin kuitenkin jo tilanteessa 4-1. Kolmannessa erässä BB-88 lisäsi vauhtia mutta samalla antoi pari lahjamaalia vastustajallekin. BB-88 voitti ottelun lopulta selvästi  9-4 kun vastustajan maalivahti esti tässäkin pelissä heidän murskatappion. 

 IMG_20191116_160227.jpg

BB-88:n joukkueen maalivahti Oskari Ainiala pelasi jälleen hienot ottelut varmoin ottein.

Tehot jakaantuivat  laajalle pelaajajoukolle tuomarien hieman arpoessa maalien tekijöitä; Teemu Rantalainen 0+1, Aku Uosukainen 1+0, Rasmus Lahtinen 1+0, Markus Porvari 0+3, Onni Hyttinen 1+2. Riku Liikola 1+2, Veeti Yli-Talonen 1+3

Juuso Lehtinen 2+1,  Onni Nurminen 2+2 , Joona Huhtala 3+2 ja Kimi Elfvengren 6+0 .

Viidellä voitolla ja yhdellä tasapelillä BB-88 D1-joukkue voitti alkusarjan tappioitta. Alkusarjan lopullinen pistetilanne: BB-88 11 p. ja Pelicans SB 10 p. sekä LaSB jr Valkoinen 8 p.

Ylempi jatkosarja kokoaa kolmen eri alueen parhaat joukkueet 8 joukkueen jatkosarjaan ja se käynnistyy kuun vaihteessa. Sarjan neljä parasta pelaa kauden lopuksi aluemestaruudesta.

D1-joukkue.jpg

06.03.2024Päijät-Hämeen salibandyseurat uudistavat yhteistyöllä alueen lajikulttuuria
13.05.2023BB-88:n joukkueiden kausi 2022-2023
21.03.2023Pöytäkirjoja 35 vuoden takaa
28.11.2022M60-joukkueella kotiturnaus 3.12. Päijänne Areenalla
19.11.2022P9-joukkue pelannut kaksi säbäkipinäturnausta
09.08.2022Ulkokaukalo muutti uuden koulun pihalle
20.12.2021BB - Voima 4-10 ja kaudesta ylipäätään lopussa.
28.11.2021BB - SBS Hamina 6-9
13.11.2021Perjantai-illan vieraaksi saapui Löysätempo Mikkelistä
02.11.2021Tiistai-illan vieraspuhde Mansikka-Ahon parketilla Klubin vieraana

Siirry arkistoon »