Uutiset

BB-88:n D1-juniorit aloittivat kautensa voitoilla

14.10.2019

D1-juniorit pelasivat sunnuntaina 13.10.2019 kauden ensimmäisen turnauksensa Mikkelissä. Liiton Kaakkois-Suomen  D1-sarjan ensimmäisessä turnauksessa odotettiin ennakkoon tiukkoja pelejä Hatsinaa ja uutta tuttavuutta Pisabaa vastaan. Peleihin lähdettiin 3:lla täydellä ketjulla. Tuloksena oli kaksi voittoa vaikka peli ei ensimmäisessä pelissä lähtenyt oikein millään rullaamaan. Peli oli tasaista vääntöä ja BB-88 oli koko ajan hieman niskan päällä. Tuntui että hieman sekavan peluutuksen ja pallon menetysten kautta peli Hatsinaa vastaan tehtiin itse turhankin vaikeaksi. Ketjuja jouduttiin koko ajan sekoittamaan ja peli punnerrettiin lopulta hieman väkisin 6-5 voittoon saakka.

Pisabaa vastaan toteutettiin omaa taktiikkaa ja peli oli sen mukaisesti totaalisesti hallussa 7-1 tilanteessa. Kolmannen erän hyvänolon seurauksena oli muutaman minuutin nukahdus, valmentajan toteuttamat virhevaihdot ja peli päättyi lopulta voittoon 8-4.

Ensimmäisen pelinsä BB-88:n joukkueessa pelasi mainiosti maalivahti Oskari Ainiala, BB-88:n  vakiomaalivahdin ollessa loukkaantuneena.

Tehot jakaantuivat ensimmäisissä peleissä ilahduttavan laajalle pelaajajoukolle; Viivi Hotti 0+1, Markus Porvari 0+1, Tomi Behm 1+0, Elias Laitinen 1+0, Paavo Kolehmainen 1+1, Tristan Pärssinen 1+1, Mikael Latvanen 2+0,  Onni Nurminen 2+3, Kimi Elfvengren 3+2 ja Veeti Yli-Talonen 3+2.

Sarjan kärjessä on ensimmäisen turnauksen jälkeen tasapistein LaSB ja BB-88, ainoina kahden ensimmäisen pelinsä voittajina. Seuraava turnaus on 3.11.2019 Hollolassa jossa vastaan asettuvat LaSB ja Pelicans. 

 

Kuvassa D1-joukkue Mikkelissä.

D-JUNIORIT.jpg

06.03.2024Päijät-Hämeen salibandyseurat uudistavat yhteistyöllä alueen lajikulttuuria
13.05.2023BB-88:n joukkueiden kausi 2022-2023
21.03.2023Pöytäkirjoja 35 vuoden takaa
28.11.2022M60-joukkueella kotiturnaus 3.12. Päijänne Areenalla
19.11.2022P9-joukkue pelannut kaksi säbäkipinäturnausta
09.08.2022Ulkokaukalo muutti uuden koulun pihalle
20.12.2021BB - Voima 4-10 ja kaudesta ylipäätään lopussa.
28.11.2021BB - SBS Hamina 6-9
13.11.2021Perjantai-illan vieraaksi saapui Löysätempo Mikkelistä
02.11.2021Tiistai-illan vieraspuhde Mansikka-Ahon parketilla Klubin vieraana

Siirry arkistoon »