Uutiset

Naperosähly muuttuu perhesählyksi

26.08.2019

Ihan nuorimpien eli vuonna 2014-2016 syntyneiden sählyvuoron nimivaihtuu naperosählystä perhesählyksi. Perheiden nuorimmat ovat innokkaita pelaajia, joiden vanhemmat katsovat ilolla kentän reunalla lapsensa pelailua. Niinpä nyt halutaankin aktivoida myös vanhempia kentälle. Perhesähly ei ole vain lapsen vanhemmalle, vaan kuka vain hänen läheinen aikuinen saa osallistua.

 

Naperosählyssä on paljon innokkaita tulevia sählynpelaajia, joita valmentaa muutama valmentaja. Pienten kanssa harjoittelussa on paljon pallon karkailua ja pienet lapset vaativat enemmän huomiota kuin vanhemmat ikäluokat. Siksi aikuiset voisivat osallistua oman lapsensa kanssa harjoitteluun ja auttaa valmentajia esim. hakemalla karannutta palloa. Näin valmentajat saisivat keskittyä enemmän valmentamiseen ja yhteiseen tekemiseen.

 

Minkä ikäisen kanssa perhesählyyn?

Perhesähly on pääasiassa 4-5 vuotiaille lapsille ja aikuisille, mutta myös nuoremmat ovat tervetulleita kokeilemaan aikuisen kanssa, jos kokevat että maila pysyy kädessä ja intoa löytyy.

 

Entä varusteet?

Harjoituksiin otetaan mukaan maila, sisäpelikengät ja peliasu, suojalasit ja juomapullo. Suojalasit junioreilla ovat pakolliset.

Seuralta löytyy lainaksi muutamat juniorisuojalasit ensimmäisille kokeilukerroille, mutta jos intoa jatkaa löytyy, ostetaan omat lasit. Aikuisille löytyy lainaan muutama maila.

Harjoitukset 1.9. alkaen

Sunnuntaisin klo 15-16 Päijänne Areenalla

Lisätietoja Perttu Mäkelältä

puh. 040 7423 258

Tervetuloa kokeilemaan!
06.03.2024Päijät-Hämeen salibandyseurat uudistavat yhteistyöllä alueen lajikulttuuria
13.05.2023BB-88:n joukkueiden kausi 2022-2023
21.03.2023Pöytäkirjoja 35 vuoden takaa
28.11.2022M60-joukkueella kotiturnaus 3.12. Päijänne Areenalla
19.11.2022P9-joukkue pelannut kaksi säbäkipinäturnausta
09.08.2022Ulkokaukalo muutti uuden koulun pihalle
20.12.2021BB - Voima 4-10 ja kaudesta ylipäätään lopussa.
28.11.2021BB - SBS Hamina 6-9
13.11.2021Perjantai-illan vieraaksi saapui Löysätempo Mikkelistä
02.11.2021Tiistai-illan vieraspuhde Mansikka-Ahon parketilla Klubin vieraana

Siirry arkistoon »