Uutiset

BB-88 voittoon Klubista

08.11.2020

Salibandyn miesten 2. divisioona jatkui perjantai-iltana Sysmässä. BB-88 sai kotiotteluun vastaansa kouvolalaisen Klubin. Se oli neljän kierroksen jälkeen pisteittä eikä pistetili karttunut Päijänne-Areenallakaan. BB-88 otti selkeän voiton numeroin 11-5, vaikkei parastaan esittänytkään. Alku oli vahva, mutta sen jälkeen Klubikin sai otetta ja tuli kerran jopa maalin päähän. Sysmäläiset repäisivät kuitenkin Klubin maalien jälkeen aina lisää eroa. Lopulliset ratkaisut otteluun tulivat viimeisellä 10-minuuttisella.


Ajassa 22.05 BB meni jo 4-0 johtoon. Kotijoukkue pelasi hyökkäyspäässä vastustajaa terävämmin. Koko ajan myös puolustuspeli oli uhrautuvaa, vaikka pallollisessa pelissä ja avaamisessa oli ongelmia läpi ottelun. Toisessa erässä neljännen maalin jälkeen oli kotijoukkueen huonoimmat hetket. Klubi kavensi 4-3:een, mutta Max Salminen teki kohta perään erätaukolukemat 5-3.


Viimeisessä erässä BB meni kahdesti kolmen maalin johtoon mutta Klubi kavensi aina eron
kahteen. 7-5 tilanteessa oltiin vielä yhdeksän minuuttia ennen päätöstä. Kun Eemeli Vettenranta laukoi kaukaa tilanteeksi 8-5, ei Klubi enää noussut. Pian ottelun tehopelaaja Max Salminen (3+2) teki johdoksi 9-5. Lopussa ei hätää ollut ja maaleja tehtiin vielä kaksi lisää.


Positiivista pelissä oli pisteiden otto, vaikkei peli niin kuosissaan ollutkaan. Ehkä pelattiin hieman vastustajan tasolla. Hyökkäyspäässä kuitenkin onnistuttiin laajalla rintamalla. Salmisen lisäksi tehoja tekivät kahden pisteen verran Mikko Salonen, Eemeli Vettenranta, Matti Virtanen, Joni Kantonen ja Teemu Vettenranta. Sysmäläisjoukkue jatkaa sarjan neljännellä sijalla. Seuraava vastustaja on johdossa oleva Hatsina Mikkelistä. Kotipeliin 20.11. saapuu toinen mikkeliläisjoukkue Löysätempo.

06.03.2024Päijät-Hämeen salibandyseurat uudistavat yhteistyöllä alueen lajikulttuuria
13.05.2023BB-88:n joukkueiden kausi 2022-2023
21.03.2023Pöytäkirjoja 35 vuoden takaa
28.11.2022M60-joukkueella kotiturnaus 3.12. Päijänne Areenalla
19.11.2022P9-joukkue pelannut kaksi säbäkipinäturnausta
09.08.2022Ulkokaukalo muutti uuden koulun pihalle
20.12.2021BB - Voima 4-10 ja kaudesta ylipäätään lopussa.
28.11.2021BB - SBS Hamina 6-9
13.11.2021Perjantai-illan vieraaksi saapui Löysätempo Mikkelistä
17.10.2021TopTeamin murskatappiosta jännitävän paikalliskamppailun voittoo

Siirry arkistoon »