Uutiset

BB-88:n D1-junioreilla voittojen viikonloppu

27.01.2020

Viikonloppuna Kuopiossa jatkui D1-yhteisjoukkueen osalta ylialueellinen ylempi jatkosarja. BB-88:n D1-joukkueen vastaan asettuivat lauantaina 25.1.2020 sarjakärki PoNoVo 07 ja Welhot.

Tälläkin kertaa mukaan saatiin täydet kolme ketjua. BB-88 D1-junnujen lähtökohdat näyttivätkin hyviltä tähän jatkosarjan neljänteen turnaukseen kun kerrankin lähes kaikki joukkueeseen valitut pelaajat pääsivät mukaan. Jatkosarjassa neljän parhaan joukkoon sijoittumalla joukkue pääsee kauden lopuksi tavoittelemaan finaalipeleissä aluemestaruutta. 

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui tähän saakka tappioton sarjakärki PoNoVo. BB-88 pelasi alusta saakka vauhdikasta ja nopeaa syöttelevää peliä. BB-88:n peli onnistui jokaisella osa-alueella ja kaikki 3 ketjua voittivat oman pelinsä. Peli oli täysin BB-88:n hallussa koko ottelun ajan. Omaa kieltään ottelusta kertoo sekin, että otteluun mahtui peräti 7 kpl BB-88:n tolppalaukausta. BB-88 piti kolmannessakin erässä ohjat täysin käsissään ja vei ottelun ansaitusti nimiinsä 11-4.  

 Outlook-Image_1.png

Tunnin tauon jälkeen vastaan asettui Welhot. Pelistä muodostui yllättävänkin vaikea peli BB-88:lle . Ensimmäisen pelin hyvänolon tunne tuntui jääneen päälle. Peli aaltoili päästä päähän ja vastustajan hyökkäykset vyöryivät  BB-88:n maalille saakka. Peliä ei saatu mitenkään käyntiin eikä maalipaikkoja hyödynnettyä kahdessa ekassa erässä. Kolmannessa erässä BB-88 jälleen lisäsi vauhtiaan ja myllytys saatiin vihdoinkin käyntiin. Joten lopulta ottelu voitettiin selkeästi 6-3.  BB-88:n pystyi lopulta molemmissa peleissä luomaan tuplamäärän  maalipaikkoja vastustajaan nähden. Molempien joukkueiden maalivahdit mahdollistivat tällä kertaa vastustajille siedettävät loppulukemat. BB-88 varmisti paikkaansa neljän parhaan joukkoon ja matkaa kohti aluefinaalipelejä. 

BB-88:n joukkueen maalivahtina pelasi varmasti Oskari Ainiala.

Peräti 12 eri pelaajaa ylsi pisteille. Kovimpiin tehoihin ylsivät tällä kertaa;  Peetu Rantala 2+3  Kimi Elfvengren 3+1  ja Veeti Yli-Talonen 3+4.

Seuraavassa turnauksessa Kuusankoskella 15.2.2020 vastaan asettuvat LeBa/Jospa sekä Jospa punainen.

Outlook-Image.png

07.09.2020BB-88:n ja SB Heinolan juniorit yhteisjoukkueisiin
17.05.2020BB-88 jälleen 2. divarin yksittäisiin peleihin
24.04.2020Katsaus kauteen 2019-2020
09.04.2020Edustusjoukkue etsii pelaajia ja valmentajaa
05.03.2020SB Heinolan liiton sarjaa pelaavat C2-juniorit jatkavat edelleen tappioitta
27.01.2020BB-88:n D1-junioreilla voittojen viikonloppu
12.01.2020BB-88:n D1-juniorit tavoittelevat aluemestaruutta
07.01.2020Itä-Häme Akatemian yhteisjoukkueena liiton sarjaa pelaavat C2-juniorit jatkavat sarjakärjessä
08.12.2019SB Heinolan liiton sarjaa pelaavat C2-juniorit siirtyivät sarjakärkeen
01.12.2019BB-88:n D1-juniorit aloittivat ylemmän jatkosarjan voitolla ja tappiolla

Siirry arkistoon »