Uutiset

BB-88 päätti kakkosdivaritaipaleen

05.03.2017

Viime perjantaina päättyi salibandyn 2. divisioona tämän kauden osalta. BB-88:n putoaminen sarjaporrasta alemmas sinetöityi viikkoa aiemmin, kun Voima vei niukan voiton Imatralla. Päätöskierroksella Sysmässä oli vastassa rakas naapuri SB Heinola. Peli oli molemmille merkityksetön. Heinola sijoittui neljänneksi sarjassa ja jatkaa playoff-peleissä. Pelissä keskityttiin maalintekoon puolustamisen kustannuksella ja lopussa tulostaululla seisoi Heinolan voitto lukemin 10-15. 

Avauserän vei Heinola numeroin 5-3. Toisessa erässä maalasi vain vierasjoukkue vaikka sysmäläisilläkin oli hyviä tilanteita erän alusta loppuun. Toinen erä ratkaisikin ottelun voiton. Päätöserässä mentiin melkoista kilpajuoksua päästä päähän ja erässä molemmat tekivät huimat seitsemän maalia. Pienimmillään maaliero oli kolme maalia heinolalaisten hyväksi. Ottelussa Perttu Mäkelä teki debyytin kenttäpelaajana pelaten alussa jonkun vaihdon. Niklas Aartolahti aloitti maalissa. Kolmannen erän loppuminuuteille Perttu siirtyi vielä omalle paikalleen maaliin. Tuttuun tapaan tehokkain sysmäläinen oli Teemu Vettenranta tehoin 1+3. Hän oli koko sarjan toiseksi tehokkain pelaaja. Tehoja ropisi monelle perjantain pelissä ja Kuisma Seppälä avasi kakkosdivarin pistetilinsä tehopistein 1+1. 

Sijoitus BB:llä oli siis viimeinen kahdella pisteellä. Muutama tasainen peli päättyi osin kokemattomalla joukkueella niukkoihin tappioihin. Parin pelin kääntäminen olisi tarvittu sarjapaikasta taisteluun karsinnan kautta. Joukkue kuitenkin jatkanee 3. divisioonassa. 

Ottelun kuvakooste (HH)

06.03.2024Päijät-Hämeen salibandyseurat uudistavat yhteistyöllä alueen lajikulttuuria
13.05.2023BB-88:n joukkueiden kausi 2022-2023
21.03.2023Pöytäkirjoja 35 vuoden takaa
28.11.2022M60-joukkueella kotiturnaus 3.12. Päijänne Areenalla
19.11.2022P9-joukkue pelannut kaksi säbäkipinäturnausta
09.08.2022Ulkokaukalo muutti uuden koulun pihalle
20.12.2021BB - Voima 4-10 ja kaudesta ylipäätään lopussa.
28.11.2021BB - SBS Hamina 6-9
13.11.2021Perjantai-illan vieraaksi saapui Löysätempo Mikkelistä
02.11.2021Tiistai-illan vieraspuhde Mansikka-Ahon parketilla Klubin vieraana

Siirry arkistoon »