Uutiset

BB-88 taisteli Hatsinaa vastaan

09.01.2017

Loppiaisena Bandy Boys -88 kohtasi lohkon kärkijoukkueisiin kuuluvan Mikkelin Hatsinan kotonaan. Vaikka pisteitä ei tullut 7-10 tappion myötä, oli esitys lupauksia antava. Tällä kertaa ottelu alkoi hyvin ja erän jälkeen sysmäläiset johtivat. Käytännössä ottelu ratkesi toisen erän kahteen synkkään hetkeen kun Hatsina maalasi molemmissa puolen minuutin välein. Kokonaisuudessaan esitystä voi kuitenkin pitää BB:ltä onnistuneena. Pysyihän esimerkiksi lohkon pistepörssiä hallitseva Mikko Ikonen vaatimattomissa 1+1 tehoissa. Kentän tehokkain oli Teppo Vettenranta (1+2) Hatsinan tehojen jakaantuessa lähes koko joukkueelle.

 

Sarja jatkuu jo lauantaina 14.1. kotona, kun vastaan tulee savonlinnalainen Top Team. Se on sarjan kahdeksantena. Seuraava vastus onkin Jymypalikat, joten nyt olisi mahdollista saada pisteputki auki. Sitä tarvitaankin, muuten alkaa tilanne näyttämään vaikealle. Jymypalikatkin nousi viikonloppuna neljän pisteen päähän BB:stä. Loppiaisen hyvä peli-ilme säilyttämällä kaikki on vielä mahdollista. Loput vastustajat ovat juuri niitä, joilta pisteitä on ryöstettävissä. Jo lauantaina joukkueen hyökkäyspää vahvistuu edelleen vanhan tutun Matti Virtasen siirtyessä kasvattajaseuransa paitaan.
06.03.2024Päijät-Hämeen salibandyseurat uudistavat yhteistyöllä alueen lajikulttuuria
13.05.2023BB-88:n joukkueiden kausi 2022-2023
21.03.2023Pöytäkirjoja 35 vuoden takaa
28.11.2022M60-joukkueella kotiturnaus 3.12. Päijänne Areenalla
19.11.2022P9-joukkue pelannut kaksi säbäkipinäturnausta
09.08.2022Ulkokaukalo muutti uuden koulun pihalle
20.12.2021BB - Voima 4-10 ja kaudesta ylipäätään lopussa.
28.11.2021BB - SBS Hamina 6-9
13.11.2021Perjantai-illan vieraaksi saapui Löysätempo Mikkelistä
02.11.2021Tiistai-illan vieraspuhde Mansikka-Ahon parketilla Klubin vieraana

Siirry arkistoon »