Uutiset

Voima vei pisteet

28.11.2016

BB-88:n taival salibandyn miesten kakkosdivarissa jatkui edelleen voitottomissa merkeissä. Lauantaina 26.11. vieraaksi saapui Imatran Voima, jolta ennakoitiin pisteet olleen saatavissa. Sysmäläiset olivat saaneet kasaan kohtalaisen kokoonpanonkin. Kohtalaista oli pelikin – kaksi erää. Ensimmäisen ja viimeisen erän paikoin hyväkin peli ei riittänyt mihinkään, sillä toinen erä oli todella synkkä. Se hävittiin lukemin 1-6, kun ennen 27 peliminuutin täyttymistä imatralaiset päästettiin maalaamaan kahden minuutin sisällä neljästi. Yksi tuli hieman heppoisesti tuomitun sysmäläisjäähyn aikana. Loppunumerot Päijänne-Areenalla olivat vierasvoitto 5-11. 

Ensimmäinen erä oli pelillisesti melko hyvä. Ketjuja oli jälleen muutettu, mutta kolme ketjua toimivat kohtalaisesti. Jonkin aikaa oltiin 2-1 johdossakin. Voima kuitenkin johti erän päättyessä 3-2, kun pari kertaa he maalasivat hieman helpon näköisesti. 

Toisessa erässä vanhat ongelmat alakerrassa toistuivat. Jäähyn vuoksi ei imatralaisten momentumia saatu poikki ja toisen erän lopussa lukemat olivat jo 3-9. Tasaisempi viimeinen erä ei enää peliä kääntänyt. Ottelun ratkaisun voi myös lukea tehotilastosta. Voimalla peräti 11 pelaajaa merkkautti tehoja. BB-88:lta ei tehoja löytynyt kuin muutamalta. Vanhat jermut Mikko Salonen ja Teemu Vettenranta sentään tekivät kolme pojoa mieheen. Syyskierros on Heinola-peliä (2.12.) lukuunottamatta paketissa. Pistetili on edelleen tyhjänä. Vain BB:n kaatanut Jymypalikat on kahdessa pisteessä ja ilman BB-88:n suurta otteiden kohenemista nämä joukkueet taistelevatkin sarjan viimeisen sijan välttämisestä. Pari kolme voittoa on kyllä hyvin otettavissa ja se saattaisi joviedä vaisusti esiintyneen orimattilalaisjoukkueen ohi.

Ottelun kuvakooste (HH)

06.03.2024Päijät-Hämeen salibandyseurat uudistavat yhteistyöllä alueen lajikulttuuria
13.05.2023BB-88:n joukkueiden kausi 2022-2023
21.03.2023Pöytäkirjoja 35 vuoden takaa
28.11.2022M60-joukkueella kotiturnaus 3.12. Päijänne Areenalla
19.11.2022P9-joukkue pelannut kaksi säbäkipinäturnausta
09.08.2022Ulkokaukalo muutti uuden koulun pihalle
20.12.2021BB - Voima 4-10 ja kaudesta ylipäätään lopussa.
28.11.2021BB - SBS Hamina 6-9
13.11.2021Perjantai-illan vieraaksi saapui Löysätempo Mikkelistä
02.11.2021Tiistai-illan vieraspuhde Mansikka-Ahon parketilla Klubin vieraana

Siirry arkistoon »