Uutiset

Hatsina piirun verran parempi

17.03.2015

BB-88 päätti lupaavasti alkaneet play-off pelit kahteen niukkaan tappioon Mikkelin Hatsinaa vastaan, ensin 3-6 kotitappiolla lauantaina ja sunnuntain ratkaisupelissä rankkareille edenneessä ottelussa lukemin 7-6. Näillä tuloksilla Hatsina jatkaa divarikarsintojaan ensi viikonloppuna ja BB-88 aloittaa ansaitun kesäloman. Kaksi viimeistä peliä noudattelivat pitkälti ensimmäisen kohtaamisen kaavaa, sillä otteluissa nähtiin paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ja runsaslukuiset yleisöt molemmilla paikkakunnilla nostivat pelien tunnelman kattoon.

Kotiottelun ensimmäinen erä lähti käyntiin hyvin samoissa merkeissä kuin ensimmäisessä osaottelussa Mikkelissä. Peli oli hieman hermostunutta, ja kuten Mikkelissä, Hatsina pääsi avaamaan maalitilin helpohkosti jo kahden minuutin pelin jälkeen. Erä oli muuten tasaista pelaamista puolin ja toisin, mutta paikkoja oli kummallakin, mistä kertovat jo maalivahtien torjunnat 11-9.

Toisessa erässä Bandy Boys heräsi jälleen pelaamaan. Hatsina pääsi kartuttamaan johtoaan erän alussa ja rokotti vielä uudelleen Matti Korhosen kavennuksen jälkeen. Toisen erän loppu oli kuitenkin BB:n juhlaa. Peli rullasi mallikkaasti koko rintaman voimin, ja Matti Korhosen toisen maalin, sekä Akseli Uutelan osuman siivittämänä kotijoukkue siirtyi erätauolle tasalukemissa 3-3.

Kolmannessa erässä pelitapahtumat eivät antaneet osviittaa pelin painopisteen muutoksesta, mutta viimeisellä kymmenminuuttisella Hatsina onnistui viimeistelemään saamistaan maalipaikoista tehokkaasti, ja veikin erän ja ottelun tällä rynnistyksellä kotijoukkueen kovasta yrityksestä huolimatta.

Kotitappion jälkeen lähdettiinkin sitten kolmanteen ja ratkaisevaan otteluun Mikkeliin sunnuntai-iltapäivän peliin. Palautumisaika lauantaista oli todella lyhyt, eikä BB saanut sunnuntain peliin liikkeelle täyttä miehistöä, joten viimeinen peli olikin todellinen testi fyysisen ja psyykkisen kunnon kestävyydestä.

BB:llä jalat olivatkin jääneet pelin alussa bussiin, sillä mikkeliläiset pääsivät erän alussa melko helposti tekopaikoille. Erän lukemat noudattelivat kuitenkin kaikesta huolimatta tuttua tasaista kaavaa, erän päättyessä kotijoukkueen johtolukemissa 3-2.

Toiseen erään BB virkistyi selkeästi ja peli olikin pääosin sysmäläisten hallinnassa. Play-offeissa edukseen esiintynyt ykkösketju Korhonen-Vettenranta-Salonen tehtaili erässä kolme maalia ja Lauri Palvaila viimeisteli myös komeasti. Erän lopussa Hatsina onnistui kaventamaan ottelun lukemiksi 4-6 vaparikuviosta harmittavan merkkausvirheen seurauksena.

Kolmas erä oli jälleen sunnuntaina Hatsinan näytöstä, sillä se tuli kuin tulikin jälleen vimmatusti BB:n päätyyn viimeisessä erässä, eikä väsynyt Bandy Boys –miehistö löytänyt kunnollisia lääkkeitä paineen purkamiseen. Mikkeliläiset tulivatkin erän aikana tasoihin tilanteeseen 6-6 ja näin siirryttiin jälleen jatkoajalle.

Jatkoaika oli jälleen pääosin tarkkaa pelaamista, ja kummallakin joukkueella oli paikat ratkaista peli pelaamalla, pallon käydessä muun muassa tolpassa ja rimassa Hatsinan päädyssä. Ratkaisua ei kuitenkaan saatu aikaan kymmenminuuttisen jatkoajan puitteissa, ja näin ottelusarjan ratkaisu suoritettiin rangaistuslaukauskilpailussa. Myös tässä osiossa ratkaisu venyi lisälaukojiin, sillä viiden kierroksen jälkeen päädyttiin jälleen tasatilanteeseen. Ratkaisevassa parissa BB:n Timo Siltanen ei pystynyt ohittamaan vastustajan kookasta veskaria, ja sen sijaan Hatsinan kapteeni Jari-Pekka Tiusanen upotti oman rankkarinsa vakuuttavasti ja lähetti näin Bandy Boysin kesälomille pienimmällä mahdollisella marginaalilla.

Kaiken kaikkiaan kausi oli Bandy-Boysin edustukselta menestys, sillä joukkue ulosmittasi potentiaalinsa hyvin ja onnistui kääntämään kelkkansa loistavasti viime kauden 3-divisioonakarsinnoista. Joukkue hitsautui kauden ratkaisupeleihin loistavasti yhteen ja onnistui kauden aikana kääntämään lukuisia pienten marginaalien pelejä itselleen, mikä kertoo hyvästä asenteesta ja joukkuehengestä.

BB-88 haluaa kiittää myös kauden aikana lujasti kannustanutta kotiyleisöä, joka

antoi loistavan lisälatauksen jokaiseen peliin!

06.03.2024Päijät-Hämeen salibandyseurat uudistavat yhteistyöllä alueen lajikulttuuria
13.05.2023BB-88:n joukkueiden kausi 2022-2023
21.03.2023Pöytäkirjoja 35 vuoden takaa
28.11.2022M60-joukkueella kotiturnaus 3.12. Päijänne Areenalla
19.11.2022P9-joukkue pelannut kaksi säbäkipinäturnausta
09.08.2022Ulkokaukalo muutti uuden koulun pihalle
20.12.2021BB - Voima 4-10 ja kaudesta ylipäätään lopussa.
28.11.2021BB - SBS Hamina 6-9
13.11.2021Perjantai-illan vieraaksi saapui Löysätempo Mikkelistä
02.11.2021Tiistai-illan vieraspuhde Mansikka-Ahon parketilla Klubin vieraana

Siirry arkistoon »