Uutiset

Ei pisteitä BB-88:lle Lappeenrannasta

30.01.2016

Torstaina 28.1. BB-88 miehet kävivät vierailulla Lappeenrannassa. Isäntänä kakkosdivarin koitoksessa oli PoNoVo. Mm. armeijan ja työesteiden vuoksi jouduttiin matkaan jälleen vajaalla kokoonpanolla. Puolustuskalustoa nousi täydentämään myös valmentaja Marko Kivelä. Näistä lähtökohdista ei vierailulta kovin paljon voinut odottaa. Syksyn ottelun tapaan maalilukemat pysyivät yllättävän pieninä. Sysmäläisittäin valitettavasti maalienteosta vastasi lähinnä kotijoukkue Pontuksen Nouseva Voima. Torjuntatilastoon kirjautui ottelun hahmolle, PoNoVon maalivahti Kareiselle enemmän torjuntoja. Maalit tulostaululla olivat kuitenkin 6-1 (3-1, 3-0, 0-0).

 Ottelu oli melko sekava eikä kovin hyvätasoinen. Kautta ottelun sysmäläisyritykset kilpistyivät Kareiseen tai seinille. Vastustaja ehti avauserässä jo 3-0 johtoon, kunnes Teemu Vettenranta kavensi erälukemat 3-1:een. Toinen erä oli ratkaiseva. Sysmäläiset eivät maaleja saaneet aikaan. PoNoVo teki niitä kolme lisää. Yllättäen ottelun viimeinen maali tekaistiin jo noin 36 minuutin kohdalla.

Päätöserässä BB-88 pääsi yrittämään rangaistuslaukauksesta ja kaksi kertaa ylivoimalla mutta Lappeenrannassa ei mikään oikein onnistunut. Kotijoukkuekaan ei maalannut enempää ja ottelu oli taputeltu numeroissa 6-1. BB-88 jatkaa 10 pisteessä ja neljän pisteen päässä on karsintaraja. Seuraavana on vastassa kotona kärkipään PHSB. Paikallispeli lahtelaisia vastaan pelataan Päijänne-Areenalla 5.2. Sarjataulukossa takana olevat joukkueet pelaavat seuraavaksi keskinäisiä pelejä, joten taistelu karsinnan välttämiseksi jatkunee sarjan loppuun asti. Yllättämällä kotikentällä viime kierroksilla vaihtelevasti esiintyneen PHSB:n urakka helpottuisi.

06.03.2024Päijät-Hämeen salibandyseurat uudistavat yhteistyöllä alueen lajikulttuuria
13.05.2023BB-88:n joukkueiden kausi 2022-2023
21.03.2023Pöytäkirjoja 35 vuoden takaa
28.11.2022M60-joukkueella kotiturnaus 3.12. Päijänne Areenalla
19.11.2022P9-joukkue pelannut kaksi säbäkipinäturnausta
09.08.2022Ulkokaukalo muutti uuden koulun pihalle
20.12.2021BB - Voima 4-10 ja kaudesta ylipäätään lopussa.
28.11.2021BB - SBS Hamina 6-9
13.11.2021Perjantai-illan vieraaksi saapui Löysätempo Mikkelistä
02.11.2021Tiistai-illan vieraspuhde Mansikka-Ahon parketilla Klubin vieraana

Siirry arkistoon »